Lakko

Korvaus lentolakon yhteydessä

MYÖHÄSSÄ LAKON VUOKSI
Janin ja Lauran lento Helsingistä Pariisiin oli myöhässä lakon vuoksi. Lentoyhtiö myönsi vastuunsa ja maksoi korvauksen kahden kuukauden kuluessa.
JANI JA LAURA SAIVAT 500 EURON KORVAUKSEN

Lentokenttä- tai lentohenkilökunnan lakot voivat toisinaan aiheuttaa lentojen myöhästymisiä tai jopa peruuntumisia. Mutta milloin matkustajalla on oikeus korvaukseen? Nyt saat tietää mihin sinulla on oikeus, jos lakko vaikuttaa lentoosi.

Voinko saada korvausta, jos lentoni on lakon takia myöhässä tai peruttu?

Vuonna 2018 EU-tuomioistuin päätti, että matkustajalla on oikeus korvaukseen, jos lento on lentoyhtiön oman henkilökunnan lakon vuoksi myöhässä tai peruttu. Siihen saakka oli kaikkia lakkoja pidetty poikkeuksellisina olosuhteina, joita kutsutaan myös nimellä force majeure. Jos kyseessä ovat poikkeukselliset olosuhteet, ei lentoyihtöllä ole vastuuta mahdollisista myöhästymisistä tai peruuntumisista eikä matkustajilla ole oikeutta korvaukseen. Uusi päätös muuttaa käytäntöä ja sallii lentomatkustajien vaatia korvausta tietyissä lakkotilanteissa. EU-asetuksen C-195/17 mukaan voi lentoyhtiö olla velvollinen maksamaan korvauksen matkustajille, jos lentoyhtiön oma lentohenkilökunta on lakossa.

Näin paljon voit saada korvausta

Voit olla oikeutettu jopa 600 euron suuruiseen korvaukseen, jos lentosi saapui määränpäähän yli 3 tuntia myöhässä lentohenkilökunnan lakon vuoksi. Korvauksen suuruus riippuu lentomatkan pituudesta ( km ) ja myöhästymisen pituudesta. Voit lukea lisää korvaussummista korvauksia koskevasta osiostamme.

Voit saada lentolippusi hinnan takaisin

Sinulla on oikeus korvaukseen, jos lentosi on lentohenkilökunnan lakon takia peruttu etkä ole saanut asiasta ilmoitusta vähintään 14 vuorokautta ennen lähtöpäivää. Jos lentosi on peruttu, lentoyhtiön tulee tarjota sinulle uusi lento mahdollisimman nopeasti.

Jos lentoyhtiö ei kykene tarjoamaan uutta lentoyhteyttä, sen tulee hyvittää sinulle alkuperäisten lippujen hinta tai tilalle hankkimiesi uusien lippujen hinta. Jos uudet liput ovat alkuperäisiä kalliimmat, lentoyhtiön tulee korvata erotus. Muista säilyttää todistus siitä, ettei lentoyhtiö kyennyt tarjoamaan uudelleenreititystä kohtuullisen ajan kuluessa ja pidä niin ikään tallessa kuitit uusista lipuistasi.

Sinulla on oikeus huolenpitoon

Jos lentosi peruuntumisen tai myöhästyminen aiheuttaa ylimääräisiä kuluja esimerkiksi yöpymisen, vaihtoehtoisen kuljetuksen tai ruokailujen / juomien muodossa, lentoyhtiö on velvollinen korvaaman nämä kulut. Kulujen täytyy kuitenkin pysyä kohtuullisuuden rajoissa ( luksushotelleja, alkoholia ja savukkeita ei tavallisesti korvata). Muista säilyttää kaikki kuitit! Autamme sinua saamaan korvauksen myös ylimääräisistä kuluista. Riittää, ettää lisäät kuitit kuluista yhdessä matka-asiakirjojen kanssa hakemusta tehdessäsi.

Autamme sinua saamaan korvauksen

Jos lentosi on lakosta johtuen ollut myöhässä tai peruttu, autamme sinua mielellämme korvauksen saamisessa.

Peruutetutlennot.fi pitää kiinni oikeudestasi korvaukseen ja teemme sen perusteellisesti - myös oikeudessa, mikäli tarvitaan.Tee hakemus jo tänään ja vaadi oikeudenmukaista korvausta.


Tee hakemus tästä