Peruttu lento

Korvaus perutusta lennosta

PERUTTU LENTO
Susanna, Reino ja heidän kolme lastaan olivat kotimatkalla Thaimaasta. Heidän lentonsa peruttiin polttoainepumpussa ilmenneen vian vuoks ja lentoyhtiö tarjosi heille majoituksen ennen seuraavan päivän lentoa.
HEILLÄ ON OIKEUS €2000 KORVAUKSEEN.

Jos lentosi on peruttu, voit lentomatkustajana olla oikeutettu jopa 600 euron suuruiseen korvaukseen. Oikeus korvaukseen riippuu peruuntumisen syystä ja siitä, milloin entoyhtiö on ilmoittanut peruutuksesta.


Mitkä lennot EU-säädös 261/04 kattaa?

EU-säädös kattaa luonnollisesti kaikki lennot Euroopassa ja lisäksi lennot seuraaviin / seuraavista maista: Norja, Sveitsi, Ranskan Guyana, Martinique, Mayotte, Guadeloupe, Réunion, Saint-Martin, Madeira ja Azorit sekä Kanariansaaret.

Monet kansainväliset lennot kuuluvat myös säädökseen, mutta vain jos lento lähtee Euroopan alueelta. Jos lento lähtee Euroopan ulkopuolelta ja sen määränpää on Euroopassa, voit olla oikeutettu korvaukseen, jos lennon operoi eurooppalainen lentoyhtiö. Oletko epävarma? Ei hätää. Helpoin tapa selvittää, oletko oikeutettu korvaukseen, on käyttää korvauslaskuriamme.


Missä tapauksissa lennon peruuntuminen korvataan?

Jos peruutuksesta ilmoitettiin vähintään 14 päivää ennen lähtöpäivää, et ole oikeutettu korvaukseen.

Sitä vastoin voit olla oikeutettu korvaukseen, jos lentoyhtiö ilmoittaa peruutuksesta alle 14 päivää ennen lähtöpäivää ja saavut määränpäähän yli 4 tuntia alkuperäistä aikatalua jäljessä. Tai jos lentoyhtiö ilmoittaa peruutuksesta alle 7 päivää ennen lähtöpäivää ja saavut määränpäähän yli 2 tuntia alkuperäistä aikataulua jäljessä.

On hyvä pitää mielessä, ettei korvausta voi vaatia peruutetusta lennosta, jos lento on määränpäässä alle 2 tuntia alkuperäistä aikataulua jäljessä. Myöhästyminen lasketaan aina saapumisajasta eli siitä hetkestä, jolloin lento on laskeutunut, ovet on avattu ja matkustajille on annettu lupa poistua koneesta.


Reitititettiinkö sinut toiselle lennolle?

Kun lentoyhtiö peruuttaa lennon, se voi tarjota joko lentolippusi hinnan palautusta tai uutta lentoa, jonka lähtöaika on mahdollisimman pian. Jos hyväksyt uudelleenreitityksen, voit silti vaatia korvausta, jos lentosi oli riittävästi myöhässä. Huomioithan, että joissakin tapauksissa lentoyhtiöllä on oikeus puolittaa korvaus.

Jos sinulle tarjottiin uusi lento, ja saavut perille alla olevien aikarajojen puitteissa, lentoyhtiö voi pienentää korvaussummaa 50 %:


  • perillä alle 2 tuntia aikataulua myöhemmin lennolla, jonka pituus on alle 1 500 km
  • perillä alle 3 tuntia aikataulua myöhemmin lennolla, jonka pituus on 1 500 - 3 500 km tai EU:n sisällä
  • perillä alle 4 tuntia aikataulu myöhemmin lennolla, jonka pituus on yli 3 500 km EU:n ulkopuolella

Paitsi rahallinen korvaus sinulla voi olla oikeus myös muuhun huolenpitoon odotusaikana. Näitä ovat ateriat ja juomat, puhelinsoitot / sähköpostit ja hotelli sekä kuljetus hotellille, mikäli yöpyminen tulee välttämättömäksi. Autamme mielellämme sinua saamaan korvaukse ylimääräisistä kuluista. Tämän teemme tietenkin täysin ilmaiseksi.


Poikkeuksellisten olosuhteiden aiheuttama lennon peruuntuminen

Poikkeukselliset olosuhteet eivät kuulu EU-säädöksen piiriin. Tämä tarkoittaa, ettei lentoyhtiöllä ole korvausvelvollisuutta, jos myöhästyminen johtuu olosuhteista, joista lentoyhtiö ei ole vastuussa. Poikkeuksellisia olosuhteista ovat esimerkiksi:


  • Luonnonkatastrofit
  • Epätavalliset sääolosuhteet
  • Poliittisesti epävakaat olo
  • Matkustajan äkillinen sairas- tai kuolemantapaus
  • Lentokenttähenkilökunnan lakko

Kannattaa kuitenkin muistaa, että joskus lentoyhtiöt kieltäytyvät korvauksesta vedoten ’poikkeuksellisiin olosuhteisiin’, vaikka todellinen syy myöhästymiselle olisi joku muu. Oletko epävarma, olivatko poikkeukselliset olosuhteet syynä lentosi peruutukselle? Kun teet kauttamme hakemuksen, voimme selvittää peruutuksen syyn ja saat tietää 2-4 arkipäivän kuluessa, voimmeko ottaa asian käsittelyyn ja kuinka suureen korvaussummaan olet oikeutettu.


Kuinka suuren korvauksen voin saada?

Korvaussummat ovat kiinteitä, ja ne vaihtelevat 250-600 euron välillä riippuen lentomatkan pituudesta sekä myöhästymisen suuruudesta. Voit lukea lisää korvaussummista korvauksesta.

Jos olet epävarma, voit helposti tarkistaa korvaussummasi suuruuden korvauslaskuristamme.


Laske korvauksesi